Poimimme muutaman puuhavinkin, jotka sopivat kaupunkilaisen talveen kuin pipo päähän.
LUISTIMET JALKAAN JA MERELLE Helsingin kaupunki on avannut rannoilleen luisteluun tarkoitettuja jääreittejä. Intensiivisistä lätkäpeleistä poiketen, retkiluistelun aikana voi mainiosti vaihtaa kuulumisia isommallakin kaveriporukalla. Vaikka kuvitella saattaisi, retkiluistimia tähän hommaan ei välttämättä tarvitse. Meren jäällä luisteluun riittävät mainiosti perinteiset hokkarit ja kaunoluistimet. Mitä sen sijaan kannattaa napata mukaan, on termospullollinen kahvia tai kaakaota. Kuuma juoma maistuu taivaalliselta pienessä viimassa ja vauhdin hurmassa!
 

Kuva: Helsinki Marketing/Jussi Hellsten


VERI KIERTÄMÄÄN AVANTOUINNILLA Joillekin se on kerran elämässä -kokemus, toisille päivittäinen ihanuus. Avantouinti houkuttelee jäiseen veteen paitsi välittömän elämyksen myös terveysvaikutustensa vuoksi. Talviturkkia ei siis välttämätä tarvitse pukea vain heittääkseen sen pois keväämmällä – uintikausi voi jatkua vuoden ympäri! Ehdoton pari kylmään kyytiin on tietenkin kuuma sauna. Pulahduspaikkoja on ripotellen ympäri kaupunkia, aina Altaasta Löylyyn ja Kulttuurisaunaan.
 

Kuva: Helsinki Marketing/Eetu Ahanen

LADULLE LOMPSIS, VIIMEISTÄÄN NYT! Suksivarastot on myyty loppuunKristan ja Iivon menestyksen siivittämänä, ja helsinkiläiset ovat löytäneet tiensä latukilometrejä taittamaan. Jos ei satu omistamaan suksia, niitä voi vuokrata muun muassa Paloheinän palvelupisteestä. Luistot ja pidot on sinänsä sivuseikka – kyllähän sitä olympiatalvena pitää ainakin kerran laduilla hikoilla! Reittien kunnon, valaistuksen ja sopivuuden omaan hiihtotekniikkaan voi tarkistaa kaupungin ylläpitämästä Ulkoliikunta-palvelusta.
METSÄN HILJAISUUS KUTSUU RAUHOITTUMAAN Talvinen metsä alkaa hiljalleen heräilemään syvimmästä horroksestaan. Linnut sirkuttavat jo iloisesti ja kaupungin hälinä häipyy puiden katveessa. Vaikka varsinaiset reitit ovatkin hyvä ja helppo valinta kulkea luonnossa, suosittelemme samoilemaan syvemmälle metsän siimekseen. Hiljaisuutta ymmärtää kaipaavansa usein vasta, kun siitä pääsee nauttimaan ihan itsekseen, keskellä hankien harmoniaa. Helsingistä pääsee luonnon rauhaan joko likelle Keskuspuistoon tai etäämmäksi aina Nuuksioon asti. Hiljaisuuden huminaa löytää myös kaupungin kantavilta rantajäiltä.
PIKNIKILLÄ VOI KÄYDÄ TALVELLAKIN Vähän villimpi veto, ja ihan mahdollinen maaliskuinen trenditempaus, on järjestää talvinen piknik! Nappaa siis korillinen evästä, suuri viltti ja vapaavalintaiset istuinalustat kainaloon, ja suuntaa aurinkoon ystävien tai perheen kanssa. Vaikka elohopea lymyileekin alle nollassa, aurinko lämmittää jo sen verran, että oikealla vaatetuksella ulkona voi viihtyä paikallaankin. Jos tuntuu, että istuskelu eväiden parissa kohmettaa pidemmän päälle, voi piknik-paikan valita läheltä Helsingin parhaita pulkkamäkiä! Pulkka plus viltti -yhdistelmä onkin meidän vauhdikas suosituksemme piknik-alustaksi.
 

Kuva: Helsinki Marketing/Jussi Hellsten

Jos tuntuu siltä, että iso porukka, sukset, sauvat, pulkat ja piknik-eväät menisivät helpommin auton kyydissä, nappaa allesi Anu tai Wille. Ihania pakkaspäiviä! Lue täältä miten saat DriveNow-auton helposti käyttöösi.

Jos mielit pidemmälle retkelle, valitse joku tuntipaketeista ja tsekkaa täältä lisää retkivinkkejä.